Etsi
  • Kaisa Kähkönen

Meidän Ruokakuntamme - Viitasaari, Pihtipudas ja Kannonkoski 29.9. ohjelma

Päivitetty: viisi minuuttia sitten

Meidän Ruokakuntamme - Kohtaamis- ja koulutustilaisuus 29.9.2020 klo 13-16

Wiitaunionin ja Pihtiputaan yhteisessä kohtaamis- ja koulutustilaisuudessa tutustuttiin päiväkotien arjessa tapahtuvaan ruokakasvatukseen - mm. lähiluonto tarjoaa oivan mahdollisuuden tutustua luonnoantimiin eri aistien avulla. Tilaisuudessa pohdittiin nykyisiä käytäntöjä myös suun terveyden näkökulmasta, ja päiväkotien synttäreiden ja muiden juhlien viettotapoihin kaivattiin etenkin Wiitaunionissa yhtenäisempiä linjoja. Ruokakasvatuksen toivottiin näkyvän tulevaisuudessa paremmin osana kunnallista päätöksentekoa.


Kannonkoskella kunnan pieni koko koettiin etuna ruokakasvatusasioiden eteenpäin viemisessä - päätöksenteko on ketterää ja viesti kulkee nopeasti. Suunniteltu kuntaliitos pohditutti ruokakasvatuksen käytäntöjen jatkuvuuden näkökulmasta - nyt onkin hyvä hetki pysähtyä kirjaamaan ylös, mitkä asiat ruokakasvatuksen osalta toimivat kunnassa hyvin ja halutaan säilyttää myös tulevaisuudessa.


Päivän osallistujat äänestivät kunnissa seuraaviksi otettaviksi askeleiksi seuraavat:

  • Ruokalistan ravitsemuslaadun kehittäminen

  • Nykytila.fi -työkalun käyttöönotto kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä

  • Ruokakasvatusasioiden vastuuttaminen johonkin kunnan työryhmään ja sitä kautta tiiviimmän yhteistyön rakentaminen eri toimijoiden välille

  • Neuvokas Perhe -aineistojen hyödyntäminen


OHJELMA

13.00 Varhaiskasvatusikäisten ruokakasvatus: meidän ruokakuntamme – missä mennään nyt?

Tervetuloa ja päivän ohjelma

Kaisa Kähkönen, hankekoordinaattori, Itä-Suomen yliopisto

Ruokakunnan visio - miksi, mitä, miten?

Jukka Kähkönen, palvelumuotoilija, Kirnu Kreativ

Puheenvuoroja ruokakasvatuksesta kunnissamme

Päiväkodin ruokailu ruokakasvatustilanteena, Päiväkoti Nappula, Kannonkoski

Juhlimiskäytännöt ja suun terveys

Saana Kaisanlahti, vs. suun terveydenhuollon esimies, Wiitaunioni

Ruokakasvatus Sinilinnun päiväkodissa

Laura Raatikainen, varhaiskasvatuksen opettaja, Viitasaari

Ruokakasvatus varhaiskasvatuksessa
.pptx
Download PPTX • 5.60MB

Tarja Laitinen, varhaiskasvatusjohtaja, Pihtipudas

Ruokakasvatuksen merkitys kunnassa

Mirka Oinonen, sivistyslautakunnan puheenjohtaja, Kannonkoski

Ruokakasvatuksen verkostot kunnissa ja maakunnassa

Eeva Nykänen, ravitsemusterapeutti, KSSHP


14-14:15 KAHVITAUKO


14.15 Ruokakasvatuksen työvälineet, ideat ja vinkit

KEHUVA-lähestymistapa ruokaan, syömiseen ja kehoon + KEHUVA –verkkokoulutus

Sanna Talvia, hankevastaava, Itä-Suomen yliopisto

Kokonaisvaltainen pedagogiikka ruokailussa ja ruokakasvatuksessa

Titta Kettukangas, yliopisto-opettaja, Itä-Suomen yliopisto


PIENI TAUKO, 2-3 min


Neuvokas perhe varhaiskasvattajille + Neuvokas-verkkokoulutus ja materiaalit

Terhi Koivumäki, kehittämispäällikkö, Sydänliitto


15.30 Ryhmätehtävä: Meidän ruokakuntamme – miten tästä eteenpäin?

16.00 Iltapäivän päätös



32 katselukertaa
 

©2020, Ruokakunta-hanke